314.

Sanotaan, että me kirjoitamme historiaa.

Ketkä me?

Nuo hikiset tutkijat asiakirjojensa äärellä?

Kirjoittavat kuinka Putinista ja Trumpista tuli presidentit,

Kuinka paavi vaihtui ja Lähi-Idässä oli sotaa.

Mutta eivät kirjoita minusta?

Eivät meistä?

Me olemme ihan turhat.

Me kirjoitimme kalliit sanamme

vihkomuistiinpanojen marginaaleihin,

Internet-palstojen kommenttiosioihin,

Teknologian ja paperin pölyksi,

Villakoiriksi ovien taakse haukkumaan.

- Nina Stine 16.11.2017

313.

Toisinaan kuvittelen karistaneeni elämän merkityksettömyyden kannoiltani.
Todellisuudessa kuljen vain pussi päässäni,
Ja havahdun aivan liian myöhään,
      kun sen iljettävät kädet kiemurtelevat jo selkääni pitkin.


- N. S. 18.7.2019

312.

Eksät ovat kuin iilimatoja;
ne rypevät pohjamudassa,
toivottomina itsesäälissä,
Mutta heti tilaisuuden tullen
tarraavat ihoon kiinni,
riippuvat kuin viimeisillä voimillaan,
ja silti salaa janoavat vertasi.


- N. S. 22.11.2018

311.

Esiriput laskeutuvat sateisten silmien ylle,
ripsesi punoutuvat yhteen,
punaamattomat huulesi luhistuvat kokoon.

Haarukat kilahtelevat toisiaan vasten,
terät vääntävät voittajan kättä.

Vereen tahritut sormet painuvat kasvojasi vasten,
valutat ne hitaasti kaulallesi.

Etova lemu leijailee sieraimiisi,
viimeinen ehtoollinen kulkee väärään suuntaan,
ja sitten
      kaikki pimenee.


- N. S. 1.5.2013
(Selvästi ollut taas piristävä vappu)

310.

Lamppu räjähtää,
valo vuotaa lattialle,
hehku katoaa,
painuu homeisten lautojen alle.


- N. S. 24.3.2013
(Runo jatkui vielä:
Mustassa huoneessa,
mummo kutoo villasukkaa.)

309.

Kylmää lunta tippuu niskaan,
seeprojen raidat ovat kadonneet,
juoksevat jaloissaan vain kylmät kengät,
ja painuvat kinoksiin polviaan myöten.


- N. S. 24.3.2013

308.

Hengitykseni vinkuu,
vilkuilen ympärilleni hätääntyen,
kääntyilen epätoivoisen tuskan vallassa,
pelko poraa kalloani sisältäpäin rikki:
apuakuolenpelastakaajokujossainjotenkin
EI!


- N. S. 23.3.2013

307.

Ripsiväriä sataa paakkuina lattialle,
sata kertaa olen ollut tässä,
vaikeroinut hiljaa omena pääni päällä.

Voi kun osuisit alemmaksi.


- N. S. 23.3.2013

306.

Käytetyn tiskirätin elämä,

osa 19755:

Kuinka hiuksillani alettiin lakaista paskaista lattiaa.

- N. S. 5.3.2013

(Voi kun mä oon joskus kirjoittanut paljon!)

305. Tuhannen ja kahden alkoholistin tarinat, osa 21975

Tässäpä erilainen pätkä vaihtelun vuoks, vähän kokeiluja:

- Olishkosh shitä juomaa lishää SHAATANA!?
- Emmää ole mikkään Shaatana, mää ole Jeeshush!
- Vhitush shää mikkää Jeeshush ole...
- Älä shää kuule!
- Jeeshush jakkaa viinaa vähemppi oshashil - Mish ova köyhä? Mish kaik sokia?
Täsh ois yksh köyhä ja shokiakki, Rishtukse loishto edesh. Et shaishkos shitä verta ny ollenkash?
- Herra jakkaa, herra jakkaa, kullekki tarpehensha mukkaa. ...Mut hei! Mish ova kaik rouva?


- N. S. 5.3.2013

304.

Raakaa lihaa,
verta veren päälle,
     sensuroitu,
     sensuroitu.

Sisälmyksien meri vyöryy ulos,
kun teurastan raskasta ruumistasi.


Vähitellen haihtuu viiltävien terien nauru,
ja tyytyväinen hyminä täyttää kellarin:
peto saa palan saaliistaan,
ja kehosi rippeet katoavat pakastimen pohjalle.


- N. S. 2012/2013
Inspiraationa sarjamurhaajat

303.

Kissa kiipeää kynsillään ylös liitutaulua,
Näet käärmeitä, tarantelloja, neuloja, verta ja ruumiita,
Suuhusi kaadetaan pilaantunutta maitoa.
Lehden kannessa on taas Tukiainen alasti,
Teuvo Hakkaraisesta tuli eilen presidentti.

Kaikki virheesi kirjoitetaan puukolla ihoosi.


- N. S. 2012

302.

Teurastusta,
lyijysadetta kuin lehmiä taivaalta,
yksitellen kaatuvat,
hiljalleen kasaan hiipuvat.


- N. S. 17.10.2012
Muutaman tällasta runon pätkää, jotka on ollu aikoinaan osa täällä jo julkaistuja runoja (mutta karsittu julkaisuvaiheessa pois).

301.

Minä kiellän kaiken,
liitoittelen ja vähättelen,
vähintäänkin valehtelen.

Kylkiäni myöten juoksuhiekassa,
ryömin eteenpäin.

Ase ohimollani,
vittuilen jumalilleni:

Minä en pelkää,
minä en kumarra,
minä en alistu!


- N. S. 25.8.2012

300. Otsikoita vailla runoa

Kauan sitten (2012) luin Heikki Salon kirjaa "Kahlekuningaslaji - laululyriikan käsikirja". Siinä oli tehtävä, jossa piti keksiä sadalle biisille nimi (eikä itse biisejä). Mulla on täällä blogissa monta runoa vailla nimeä. Tässä siis vaihteeksi muutama runon nimi vailla runoa:

18. Kolmen vihollisen eväsretki

19. Haistan siitepölyä

26. Otsikoitu

32. Valkoinen maa, tummat hiukset

59. Helvetin tällä puolen

60. Kastematokuuri

299.

Istun.
Herran salissa.
Seinillä roikkuvat
lunastamattomat lupaukset.

Valheet kaikuvat,
                                 kaikuvat,
                                                        kaikuvat,

Liioitteluja,
tarinoita,
totuudeksi muovailtua paskaa.

Sitä minä kuuntelen,
satua, joka on tosi kuin vesi,
tai paratiisi pyöreän kulman takana.


- N. S. 11.7.2012

298.

Miksi en tuhonnut sinua silloin kun vielä voin?
Miksi en murskannut, ampunut, tappanut?
     You were on your knees,
     my dear, greatest enemy.

Miksi minäkin säälittelin kohtaloasi?
Miksi lohdutin, annoin anteeksi, jätin henkiin?
     Now I'm on my knees,
     Your dear, greatest enemy.


- N. S. 16.6.2012

297.

Kuolema teroittaa sirppiään,
maailma kattaa viimeisen ehtoollisensa,
toivo herää ja
katoaa.


- N. S. 13.6.2012

296.

Hei sinä, lukijani,
juuri sinä lintuaivoinen idiootti,
aivan niin kuin minäkin.


- N. S. 12.6.2012

295.

Haluan repiä sydämeni irti rinnastani,
se jyskyttää raivoisasti korvissani,
vainoaa jokaista liikettäni,
Olen pakahtua elämästä.

Tämä on aivan liikaa kestettäväksi,
turhan liikaa elettäväksi,
liian vähän.

Köydet repivät kehoani,
repivät ruumistani palasiksi,
piikit painautuvat kaulaani vasten,
kiduttavat, kuristavat,
rutistavat, puristavat.

Minulla on liian ahdas olla,
minä en mahdu tänne!
Heittäydyn kaltereitani vasten,
yritän kiskoa niitä epätoivoisesti erilleen.


(Mutta jos joskus pääsenkin vapauteen,
se on vain harhaa,
sillä sinä nukut mielessäni,
olet tatuoitu kiertämään avuttomia kasvojani,
ikuistettu vangittuun sieluuni.)


- N. S. 19.5.2013
Arkistojen kätköistä kaivettuja runoja muutama

294.

Olen vain keksinmuruja pöydän kulmalla,
pölyhiukkasia korkeimpien ovien karmeissa,
radioaktiivisia ytimiä laboratorion ulkpuolella.

Tarraan kiinni haavekuvaan
   kuin takiainen koiran turkkiin.
Ripustaudun romanttisiin ajatuksiin
   kuin taapero äitiinsä päiväkodin kynnyksellä.


(Olen mätänevä raato pimeässä metsässä,
   saastainen otus vetää minua perässään,
taakse jää vain verivana
   ja hetkeksi piristynyt ankeuttaja.)


- N. S. 8.7.2019

293.

En ole läheskään aina samaa mieltä
                    itseni kanssa.
Pystyykö yhtä köyttä riuhtomaan
                    kymmeneen suuntaan?
Joskus kampitan irrationaaliset kilpatoverit,
     mutta ne vain kaatuvat maahan ja
          huutavat kahta kovemmin
                    epäoikeudenmukaista kohtaloaan;

                    ääääääääÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

- N. S. 8.7.2019
(Käsin kirjotetussa versiossa Ä-kirjaimet menee aiempien säkeiden päälle, mutta sellanen muotoilu ei onnistunut tänne)

292.

Olenko enää ehjä?
Kuin olisin pilkkonut itseni palasiksi
   ja jakanut osani kaikille teille,
Nyt ne kulkevat mukananne pitkin mutkaisia teitä,
kiemurtelevat yhä kauemmas toisistaan,

ja jos ne joskus harvoin vielä törmäävät,
toivottavat hyvää päivää,
ja jatkavat kukin omaan suuntaansa.


- N. S. 4.7.2019

291. Oksettavia rakkausrunoja

Yleisesti ottaen en niin yhtään pidä rakkausrunoista tai mistään sen kaltaisista. Olen kuitenkin vuosien varrella kirjoitellut muutaman, joten kokoan niitä tähän yhteen postaukseen.


0.
Minä piiloudun mustien linssieni taakse,
en kirjoita rakkaudesta, en kaipuusta,
   minä VIHAAN rakkausrunoja,
minun silmäni oksentavat niitä ulos.


- N. S. 12.6.2012


1.
Kaipaan sinua.
Kosketustasi.
Ääntäsi.
Huomiotasi.
Odotan henkeäni pidätellen,
   muistatko sinä vielä minut,
      olemassaoloni.

Rakastan sinua.
Tahtomattani,
tietämättäni,
ymmärtämättäni.
Odotan henkeäni pidätellen,
   milloin havahdut ja
      hylkäät minut.


- N. S. 2019


2.
Addiktio,
kierrokset nousevat annostani odotellessa.

Kaipaan jatkuvaa varmistusta siitä,
että me olemme yhä olemassa,
että muistat minut,
että ajattelet minua.

Sinä olet se pölyinen harmaa valo päivässäni.


Silti teeskentelen 
   kuin olisin itsenäinen,
kokonainen ilman sinua.

Ethän jätä minua?


- N. S. 2019


3.
Pisaroiden tanssia ikkunalasissa,
painan käteni läpinäkyvään seinään kiinni,
   yrittäen tavoittaa sinut.

Miksi helvetissä mä kirjoitan nykyään rakkausrunoja?!
Paskaa pää täynnä,
   oksettavaa saastaa!
Revin hiukseni irti yksitellen
   unohtaakseni sinut.

Joskus toivoisin aivojeni hiljenevän,
   olevan täysin tyhjät,
kuin onton palatsin kolkot salit,
   joissa kukaan ei ole käynyt satoihin vuosiin.

Minä olen palatsi,
   ja sinä tanssit jokaisessa huoneessani.


- N. S. 2019


4.
Oikeastaan rakkaus on tyhjää,
eläimellistä harhaa,
   jota kauniit sanat koristavat.


- N. S. 5/2012

290. Yhdelle on hyvä jakaa

Joskus on hyvä kohdata itsensä,
olla ihan yksin,
katsoa peiliin ja avata ajatuksensa,
   levittää ne eteisen matolle,
   suljettujen ovien takana.

Säteilen salattua hymyä sisälläni,
minun salaisuuteni,
minun ajatukseni,
suojattuna sinun huolehtivalta katseeltasi.


- N. S. 28.5.2019

289.

Käykö sinullekin joskus niin,
että yhtäkkiä pysähdyt keskelle jalkakäytävää:
huomaat,
   ettei elämässä ole mitään
sisältöä.
   Huokaat syvään.

Ja jatkat kävelyä eteenpäin.


- N. S. 6.2.2019

288.

Turkiskuoriaiset syövät partakarvaa lasipurkissa,
eettinen puntarointikaan ei pelasta ampiaista liiskaukselta,
Kumahdus,
omantunnontuskat,
Sentään kastemadolta ymmärsin pyytää anteeksi.


- N. S. 6.1.2019

287.

Sirpaleita, säpäleitä, pisaroita,
elämä on yhtä hajaantunutta kaaosta,
Rikki, poikki, särkynyt,
yksinäinen mieli tyhjässä maailmankaikkeudessa.

Mies, koti, lapset,
jonkun muun unelmat pakkosyötettynä pääkoppaan,
Rakastu, menesty, iloitse,
elämänhaluni valuu norona viemäristä alas.

Tarkoitukseton, turhanpäiväinen, tyhmä,
ryömimistä oravanpyörässä.
Olematon, kevyt, unohdettu,
onneksi kuolema korjaa myös tuskaiset pois.


- Nina Stine 28.5.2019

286.

Elämä on hirvittävää raahautumista tunnista toiseen,
yhtä tuskaa,
olemassaolon ontoksi imemää ahdistusta.


- N.S. 11.5.2019

285.

Aika on kuin rahaa,
mutta sen valuutta vaihtuu aina keskiyöllä:
tänään on käytettävä kaikki,
sijoitettava viimeistä senttiä myöten,
tarkkaan harkiten,
tarkkaan punniten.

Minä säntään seteleineni paikasta toiseen,
kolikoita rapisee pitkin katukivetystä,
kiire,
kiire!
Illalla romahdan sänkyyni kuin särkyvä lasi lattiaan.


Tänään aamulla kun heräsin,
     joku oli kaatanut kultaharkkoja päälleni.
En noussut kuuteen päivään.


- N.S. 11.5.2019
(Opiskelu- ja gradustressistä valmistuneen koomaan)

284.

Ihmiskunta pyörii omassa ihrassaan,
oi kun on ihanan lämmintä ja vaivatonta;
miljoonat halpatyöläiset kannattelevat
     pilviä hipovaa elintasoa heikoilla käsivarsillaan.

Aurinko hymyilee tyytyväisenä:
uppopaistetut saatanat ovat parasta herkkua.


- Nina Stine 3.5.2019

283.

Kyllä meillä menee oikein hyvin:
Vietämme paljon aikaa yhdessä,
huomioimme toisiamme jatkuvasti pienin elein,
olemme lähes kaikesta samaa mieltä,
emme koskaan huuda,
riitelemme hyvin harvoin.
halaamme aina tarvittaessa.
Täydennämme toisiamme. 


Kurotan käteni peiliä kohti,
kuva vastaa hymyyni:
Juuri näin meillä on hyvä.


- N. S. 3.5.2019
Elämää itsensä kanssa.

282.

Tuhlasinko tunteja kanssasi?

Kerroit olevasi etsimässä toivoa.
Sitten aiheet haarautuivat,
sanat sotkeentuivat,
Hymyilin,
Nauroin.

Yhdessä me elimme pienen hetken.


- N. S. 6.1.2019
Hyvän ystävyyden ensiaskelia.

281. Sokean rotan ja Kuuron mursun paluu

1. 

Seinässä valkoinen halkeama

Kukaan ei siirrä satakiloista lammasta yksin

Auringon valo pilkottaa avoimista haavoista

Siispä kuljen sininen lampunvarjostin päässäni

Lupiineja moottoritien varrella

Painajaisessa punkit lentelisivät kärpästen tavoin

Suru on polttomerkki ihon alla

Harvoin runoilijatkaan tietävät, mitä höpöttävät

----------------------------

2.

Sokea rotta ja Kuuro mursu presidenttisviitissä,

Huone Etelä-Suomessa kuin Pariisin keskustassa

Vinksahtaneet filosofit rustailevat eliittirunoutta

Kuka nukkui tässä sängyssä ennen meitä?

Voiko hotellihuoneessa olla portaat, ja mihin ne vievät?

Tuhannet tulevat ja yhtä monet lähtevät

Olo on kuin hobitilla jättiläisen linnassa

Lähdemmekö mekin mukanamme vain palasaippua

Ja kokonainen huominen?

- Sokea rotta ja Kuuro mursu (se Nietzcshzchszen sukulainen) 31.1.2019

Tässä taas pitkästä aikaa kaverin kanssa väsätty runo sillä menetelmällä, että kirjoitellaan joka toinen säe tietämättä, mitä toinen on kirjoitellut väleihin. Ja kuten runoista käynee ilmi, saatiin rustauspaikaksi tällä kertaa oikein presidenttisviitti! Siinä olikin rotalla ja mursulla ihmettelemistä :D. 

280.

Olen rikkinäinen ihminen,
hartiani kannattelevat koko maailman painoa,
tiivistettynä tähän ymmärtämättömään mieleen.

Keho, joka hoipertelee vuodesta toiseen,
auringon kierroksia, tyhjyydessä kiitämistä,
Se ei ymmärrä,
se ei kestä,
se ei jaksa:

Miten ihmiset pystyvät ottamaan askeltakaan eteenpäin?
samalla kun sinä kuolet nälkään,
sirpaleet repivät vaatteesi,
ja itket taakse jäänyttä isääsi.

    Niin minäkin itken kyyneleitä,
jotka eivät auta ketään.


Kärsi, kuole,
Minä käännän kylkeä.


- N. S. 16.12.2018

279. Melankoliakuplassa

Melankoliakuplassa,
näkökenttä täyttyy kyynelistä.

Minä olen niin kovin pieni ihminen,
enkä ymmärrä tästä maailmasta mitään: 
En ymmärrä siitä,
kuinka kärsiviä autetaan,
kuinka lapsia kasvatetaan,
kuinka täytämme arkemme saippuaoopperalla
    hakien draamaa tähän olevinaan niin tylsään todellisuuteen

Jossa lapsia raiskataan,
viattomia kidutetaan,
linnut räpiköivät öljyssä,
ja addiktin vauva rääkyy yksin pinnasängyssä.

Sitä minä siis vain pohdin:
Kuinka maailma parannetaan?


- N. S. 3.12.2018
PS. Lintujen räpiköinti mahdollisesti lainattu hyvästä biisistä Vapaus johtaa kansaa (https://www.youtube.com/watch?v=nzsyktNu0l0)
Karsittu loppu:
(Minä pieni ihminen,
kasvottoman massan virrassa,
niistäen räkää paidalleni.)

278.

Ihminen on ihmiselle susi.
Ei.
Ihminen on ihmissusi,
joka täyden kuun aikaan -
vallan ja keinot saadessaan,
repii alemmat riekaleiksi,
     silmät sadismia ja itsekkyyttä kiiluen
Kiduttaa ja kivittää "vihollisen".


Mutta tiesitkö, että ihmissudetkin pelkäävät toisiaan,
joten ne vuorotellen todistelevat itseään toisilleen,
raiskaamalla viattomia lampaita.


- N. S. 20.11.2018
Elokuvan "The Killing Fields" inspiroimana.

277. 12 vuotta orjana

Jalat raahautuvat mudassa,
ruoska halkaisee ihon.
Ihmisiä voi kaupata,
myydä ja ostaa.

(Voi kun uskoisinin Jumalaan,
Helvettiin ja Saatanaan.)

Ihmismieli vain on sellainen,
etteivät edes plantaasinomistajat
           kärvenny omantunnontuskissaan.


Joskus toivon, 
että minut myytäisiin pois,
myytäisiin mustille,
(juutalaisille, homoille, orjille...).
Heillä minä raataisin aamusta iltaan,
illasta aamuun,
raataisin miljardi vuotta,
Kaikkien niiden edestä,
joiden kohtalot huuhtoituivat sadeveden mukana pois.


- N. S. 20.11.2018
Katsoinpa leffan 12 years a slave ja heräsi jonkun verran ajatuksia.

276.

1. Känniläisen korinaa,
tequila-shotteja.
Viina on pahasta,
onneksi kaljaa voi silti juoda.


Katumus. Kärsimys.
Sijaiskärsijät kärsät pitkinä,
Imemään kaiken syyllisyyden sinusta pois.


2. Kuolema on hiljainen hetki,
maassa mädäntyy ruumis,
sairaalassa makaa kuolaava vihannes.

Elämä on aina tuntunut kovin ohuelta,
mutta en koskaan ennen ymmärtänyt sen särkyvän viinilasin tavoin.


- N. S. 1.9.2017
Laitan osin erillisiä runoja samoihin postauksiin, kun on kirjotettu samana päivänä tai samasta teemasta. Backstory: mun isä löi päänsä kännissä niin pahasti, että meinasi henki mennä. Siispä ambulanssilla sairaalaan, kriittiseen tilaan ja leikkaukseen. Säilyi kuitenkin hengissä ja nyt taas entisellään. Isän isälle kävi muuten samoin, mutta tokalla kerralla ei enää selvinnyt hengissä. Joku vielä ihmettelee, miksi mä olen absolutisti...

Tässä vielä yks samassa hetkessä kirjotettu ja varsinaisesta tekstistä karsittu:
Varjot heittävät itsensä seinille,
ajatukset matelevat alinopeutta,
väsymys yllättää takeltelevan runoilijan.

275.

Miljoona kalaa ui parvessa paikallaan,
virtaa vastaan, jokipaimenen lampaat.
Mato tippuu syvänteelle kitumaan,
ahven auttaa, kunnes senkin niska katkaistaan.


- N.S. 10.8.2015
Kalastusreissulla vuosia sitten

274.

No one can save me,
Save us.
No one can catch me;
I'm free falling in a vacuum.
All alone,
Surrounded by nothingness.
All these empty people,
diving in their own dimensions.


- N.S. 4.1.2018
Jotain enkuks

273. Runojen kirjoittamisesta vol 2

1. Aloittaminen on kaikkein vaikeinta.

...

Toiseksi vaikeinta on jatkaminen.

...

Mutta loppu tulee kuin itsestään.


- N. S. 1.9.2017


2. Runot syntyvät ajatustyhjiössä,
kun aivot eivät ole täynnä arkista ärsykevirtaa,
Sanat putkahtavat liukumaan lohkojen pinnoilla.

Ne hakevat itselleen kynän
tappelevat hetken ja kinastelevat -
kuka pääsee paperille, 
ja kenenkin viereen.


- N. S. 3.7.2018


3. Minä suollan paskaa paperille,
Yritän kadottaa itseni tästä todellisuudesta;
Olla vain säkeitä
pienessä runossa.


- N. S. 3.7.2018


4. Elämä on niin tavanomaista.
Maapallo kiertää samaa kehää.
Minä kierrän samaa pyörää.

Hieno kielikuva.
Siihen rimmaava loppusointu.

Ajattelemaan jättävä lopetus.



- N. S. 1.9.2017
Arkistojen kaivelua ja siten blogin päivittelyä. Tuntuu, että monista näistä puuttuu se jokin, mutta kai epätäydellisyydetkin saavat välillä nähdä päivänvaloa?

272.

Minua ahdistaa kaikki nämä ihmiset:
Jokainen vaatii, haluaa, pyytää.
Pitää nähdä, pitää tehdä, pitää olla.

Sosiaalisena konstruktiona ystävyys on täydellinen,
Kunnes introvertti hajoaa mielipahaan,
perfektionisti tuskastuu itseensä,
ja laiska istuu kaikkien päälle;
Siinä se makaa sohvalla,
   muut mukavasti pehmusteena.


- Nina Stine 3.7.2018

271.

Minä vuodan verenpunaa tälle valkoiselle paperille,
kuihdun kuiviin,
Itken mitättömiä sanoja,
ja ikuistan ne mieleni kirjaan.


- N. S. 12.6.2018

270.

Toivon, että ymmärtäisin itseäni paremmin.
Tunteeni juoksevat ympäriinsä
      vauhkoontuneena karjalaumana,
ryöppyävät laitojen yli,
tallaavat toisiansa.

Ne keinuttavat soutuvenettäni hirmumyrskyn aallokossa,
      Airot tippuvat,
      Pohja irtoaa.

Minä ajelehdin laudan palalla,
hädin tuskin enää pinnalla.


- N.S. 13.3.2018