80.

Joka auringonlaskun aikaan,
uppudun mustiin uniin,
valkoisiin lakanoihin,
räikeisiin unelmiin.

Mutta aina aamujen huudellessa,
minä jään makaamaan,
painaudun kankaiden paratiisia vasten,
seuraavaa pelastusta odottamaan.

- Nina Stine 12.5.2012
Se tunne kun: *Aamu :'( * xD

79.

Lohjenneita kynsiä,

hopeoidut ovenkahvat,

pölyllä valeltu lattia.

Minä etsin eläviä kasvoja.

Maalaan värien maisemaa,

maalaan sinne sinut,

hymyilemään ihanasti,

läpi ruumishuoneen kulkemaan.

Murheitani on lakaistu mattojen alle,

suruani sytytetty palamaan,

mutta silmissäni säilyvät harmaat linssit;

Pölyllä valeltu ruumishuone

- Nina Stine 11.5.2012
Lueskelen kirjaa laululyriikoiden kirjottamisesta (Heikki Salo - Kahlekuningaslaji). Siinä käskettiin heräämään aamulla 10min normaalia aikasemmin ja kirjottamaan runo (tai oikeestaan lyriikoita, mut mähän kirjotin runon, ku oon vielä niin huono noitten lyriikoiden kanssa :D).

Tämmönen siitä sitten tuli. Ihan eka kokeilu, lähinnä vaan tekstiä alitajunnasta. Itellekkin mielenkiintosta katsoa, mitä mun mielen syövereissä aamutuimaan liikkuu. Jos vaikka ajatuksilla olis mulle jotain asiaa. Eli suosittelen :)

Tarvittais kyl varmaan joku psykoanalyysi kertomaan, mistä mun alitajuntani tässä oikeen juttelee. Ehkä tää runo vois puhua jostakusta, joka kaipaa kuollutta lähimmäistään?

78.

Minä voisin kirjoittaa,

surmata sinut musteellani,

kietoa sanoja kurkkusi ympärille,

tukehduttaa sinut lauseisiini,

kauniilla kielellä kiusoitella,

kuolon lauluja korviisi kuiskia.

- Nina Stine 16.4.2012
Tää runo kai syntys vähän "Danko Jones - I think bad thoughts" -biisin inspiroimana. Minähän voisin vaikka mitä, jos vain haluaisin. En vain halua. :)

77.

Niin,
vittuuntunuthan minä olen,
yksi säälittävä paskiainen,
itseäni täynnä.

Suuruudenhulluus ja kaikkivoipaisuus,
eivät ne kangastukset mihinkään katoa,
kummittelevat yhtä todellisina kuin,
jumalat ja sielut,
kaikki käsittämättömät selitykset,
itsepetoksen suot.

Niin,
niinhän minä ajattelen,
viekää minut ristille,
polttakaa runoni,
tappakaa vaikka,

mutta sanottu ei tule sanomattomaksi,
ei tehty tekemättömäksi,
siinä on harha,
johon minäkin lopulta hukuin.


- Nina Stine 13.4.2011
Luin "Aivot pellolle" -kirjan. En sano, että olisi hyvä, mutta sen inspiroimana kuitenkin tämä syntyi, joten jotain hyvää siinä oli pakko olla. Tai sitten tämä runokin on niin huono, ettei kirjan hyvyydelle ole sitäkään perustetta :D

76. Kuka minä olen?

Olen tehty raskaasta rockista, ja filosofiasta,

     playstation peleistä, ja syvällisistä pohdinnoista,

          suurista ongelmista, ja vahvasta tahdosta.

- N.S. 10.3.2012
Ei mikään runo, lähinnä vaan pohdintaa siitä, kuka minä olen. Mutta eihän sitä pysty oikeen mitenkään kuvailee, jos ei edes itse tiedä vastausta :D Apulannan sanoin: "Vaikee löytää, kun ei tiedä, mitä etsitään / Vaikee suunnistaa, kun ei nää, yhtään mitään."

75. Hiljaisuus

Mustaksi maalattuja ikkunoita,

harmaina kaikuvia askeleita,

tyhjässä talossa.

Pölyä halkovat hennot valonsäteet,

vienossa tuulessa nariseva keinutuoli,

lukinseittejä kaikkialla.

Minä makaan keskellä huonetta,

katson maailmaa rotan silmin,

odottaen,

vähitellen saapuvaa pimeyttä.

- Nina Stine 18.2.2012
Toivottavasti ei nyt tuu semmosia runoja paljoa, jotka oon jo joskus lisänny tänne, ku en millään muista xD. Tän runon tunnelman vois rinnastaa tohon tänne aiemmin lisätyn novellin alkuun. Oiskohan jopa "Napoleon" ollukki tän runon minänä? O.o Vaik ei kyl kuvaukset ihan täsmää :D

74.

Ymmärrän vajaavaisuuteni,

minua suorastaan itkettää levollisuuteni,

mutta silti,

edes kaiken tasapainon keskellä,

en voi estää kyynelteni virtaa;

käsittämätöntä vaikerrusta,

jonka tarkoitusta yksinkertaisesti,

en vain voi ymmärtää.

- Nina Stine 10.11.2011

73.

Vajoan syvään itseinhoon,

Olen epäonnistuja,

tekoni ovat epätäydellisiä,

Olen suorastaan surkea.

Mikään, mitä teen,

ei ole oikeutettua,

ajatukseni ovat kärpäsen paskaa,

muiden rinnalla,

Ja itsesäälini on niin toivotonta,

että se on jo, itsessäänkin säälittävää.

- Nina Stine 31.10.2011
Miksiköhän oon tämmösiäkin joskus kirjotellut? :D Eipä tainnut olla sillon erityisen hyvä päivä... Mut eihän aina voi voittaa, ei edes joka kerta.
Btw kiitokset HV:lle, jonka ilmaisun olen viekkaudella ja vääryydellä tähän runoon piilottanut :D

72.

Joku kerta kun suljet silmäsi,

mieleesi hiipii ajatus:

Mitä jos kaikki olisikin toisin?

Mitä jos sinulla ei olisi mitään,

et haluaisi mitään,

et enää pilkkaisi muita,

johtaisi itseasi harhaan?

Mitä jos alkaisitkin,

elää elämääsi?

Sitä, joka on juuri nyt,

edessäsi,

eikä enää koskaan uudelleen.

- Nina Stine 28.10.2011
Jos joku ihmettelee, miks lisäilen tämmösiä kivikautisia runoja tänne, niin syynä on se, että lueskelen mun täyteen tullutta vihkoa läpi ja lisäilen sieltä sitten sellasia runoja, jotka on ajan saatossa jääny lisäilemättä. ...Vaik kaikki ei niin hyviä olisikaan :D

Runon loppuun olin jostain syystä kirjottanut lauseen: "Tasalämpöisyys ei sovi Suomeen", mitä lie sitten sillä olenkaan ikinä tarkoittanut :D

71.

Minä raastan sinut irti päästäni,

     Hirtän omaan sääriluuhusi,

Ja kun tuuli keinuttaa mädäntynyttä ruumistasi,

     Nauran hysteerisesti vieressäsi.

- Nina Stine 23.11.2011
Runo jatkui yhdessä versiossaan vielä toisella ns. säkeistöllä: "Minä kuolen omaan tyhjyyteeni". Mut päätin sitten jättää sen pois, jotta runon tunnelma säilyis :)

70. Tässä ja nyt

Täällähän minä olen,

kerrankin kun kiireiltäni kerkesin.

Tulin katsomaan sinua,

kuvan kauniita kasvojasi,

elämäntäyteistä asennettasi.

Täällähän minä hymyilen,

silkasta onnellisuudesta,

kun saan katsella sinua,

juuri nyt,

juuri tässä,

juuri tuollaisena,

kuin sinä olet.

- Nina Stine 17.10.2011
Miettisin aika pitkään, lisäänkö tän tänne vai en. Tulipahan nyt sit jotain vähän positiivisempaakin välillä... :D

69.

Pieni katkeruus,

koskettaa sydämen pohjassa asti,

siellä se raapaisee pintaa,

juuri niin,

ettei kukaan huomaa.

- Nina Stine 13.10.2011

68. Napoleon Hammurabi kolmas (novelli)

Natisevat askeleet kaikuvat portaikossa. Minä istun hiljaa. Istun hiljaa ja odotan. Kuunvalo tunkeutuu epätoivoisina rippeinä ikkunattomaan huoneeseen heikkojen lautojen välistä. Pimeän keskeltä erottuu vain tyhjyys, kaikki on sysimustaa. Mutta minä muistan. Muistan, että huone on 15 jalkaterää pitkä ja 20 leveä. Ennen siinä pystyi kierimään seitsämän kierrosta, nykyään jo yhdeksän.

Pieni luukku avautuu. En tietenkään näe sitä, mutta kuulen sen. Jokin kolahtaa lattiaa vasten ja luukku sulkeutuu. Askeleiden narahtelu kuuluu vähitellen yhä etäämpää ja lopulta katoaa kokonaan. Minä hivuttaudun varovasti, tasan 16 lautaa, neljänneksi viimeisessä on halkeama. Metallisessa mukissa on vettä. Juon sitä hitaasti nauttien - se maistuu paremmalta kuin viimeviikkoinen. Kolmesta näkkileivästä vain yksi tuntuisi olevan homeessa. Haukkaan palasen ja tunnustelen sitä kielelläni. Enää 6 päivää, 23 tuntia ja 54 minuuttia seuraavaan kertaan. Toisin sanoen noin 604 440 sekuntia. Olin laskenut sen jo kuukausi sitten, ja pari kertaa myöhemminkin, ihan vain huvin vuoksi.

Olin tarjota pientä leivänmurua Napoleon Hammurabi kolmannelle, kunnes muistin, että istuin sen päälle 4 päivää ja noin 9 tuntia sitten. Olihan se melko traagista ottaen huomioon, että Napoleon oli kuitenkin ainut elollinen seuralaiseni ja piti nimistä, joita keksin hänelle. Tosin hautajaisten järjestämisessä ja viettämisessä sai ajan kulumaan rattoisasti.

- Nina Stine 7.5.2012
Tuli kirjoteltua elämäni ensimmäinen "novelli", koska iski tekemisen puute. Ollaan just käsitelty novelleja ja niiden analysointia äikässä, joten pääsi vähän niitäkin asioita soveltamaan. En mitenkään suunnitellu tätä etukäteen, vaan lähin kirjottamaan mitä mieleen tuli ja muokkailin lopuks vähäsen :D Vaik tää onki ehkä hiukan humoristinen, ni kyllä siinä on vähän totisempikin idea takana. Ja huomasin muuten lopuks, että toi novellin "minä" muistuttaa loppujen lopuks tosi paljon mua :D. Napoleonin olemuksesta sitten voidaankin jo olla montaa mieltä, varmaa kuitenkin on, että hän on (/oli) "pieni suuri mies" :)

67. Ikirouta

Minä olen kuollut mies,

olen kuollut mies vailla päämäärää.

Minä olen jäätynyt sydän,

jäätynyt sydän ilman elämää.

Ja minä olen.

minä olen, ilmaa.

Minä olen mies yksin,

mies yksin vailla rauhan viittaa.

Minä olen tuomittu sydän,

tuomittu sydän raapien rintaa.

Ja minä itken.

itken alasti lattialla.

- N. S. 1.5.2012
En mä tiedä, kuvaako tää niin omaa elämäntilannetta, mutta sillon kun kirjotin tän, olin kuollut mies. Sitä vaan eläytyy johonkin niin täysillä, että kadottaa kaiken muun ja elää runon minän elämää. Tai no itseasiassa kirjotin tän ihan biisiks melodioineen kaikkineen, kun kerran loppusointujakin jaksoin väsäillä :). Inspiraatio lähti Mallory knox - Oceans -biisistä