19. elokuuta 2014

212. Kasvatustiede Turku, Pääsykoe, toinen vaihe (Matemaattis-luonnontieteellisen ajattelun testi + Ryhmähaastattelu)

Moi kaikki! Tällanen blogin teemaan kuulumaton postaus, koska en löytänyt keväällä itse tätä tietoa mistään: Millainen on Turun yliopiston kasvatustieteen pääsykokeen toinen vaihe? VAKAVA-kokeesta riittää juttua, mutta toisesta vaiheesta ei juurikaan hiiskuta, joten kerron nyt tässä vinkkiä siitä, mitä oma kokeeni (2014) sisälsi/ mitä siihen kannattaisi lukea.

Toinen vaihe on siis (a) matemaattis-luonnontieteellisen ajattelun testi +  (b) Ryhmätehtävä/-haastattelu. (Itse sain 15/15p ja 10/15p)

a) Matemaattis-luonnontieteellisen ajattelun testi. Itse kuulin ohjeistuksen, että peruskoulun luonnontieteitä (kemia, fysiikka, mantsa, bilsa) ja matematiikkaa kannattaa lukea ja niin teinkin. Olisi kannattanut ehkä lukea vähän paremminkin.

Matikkaan panostin eniten ja onneksi sitä oli myös aika paljon: perus yhtälönmuodostusta ja -ratkaisua, päässä- ja allekkainlaskua, trigonometriaa sekä yksiköiden muuntamista. Allekkainlaskut olivat ainakin itselläni ennen harjoittelua täysin hukassa, joten suosittelen kertaamaan! (jakokulma, allekkain vähennyslasku, kertolasku ja yhteenlasku).

Muitakin luonnontieteitä mahtui yllättävän paljon mukaan: kemian osalta piti osata alkuaineiden ominaisuuksia, fysiikassa virtapiirejä, mantsassa jääkauden merkkejä ja bilsassa ruuansulatuselimistön osia. (nämä nyt muistui mieleen). Aika yksityiskohtaisia ja haastavia omasta mielestäni, mutta vaikken kyseisiä asioita ollut äskettäin lukenut ja harjoitellut, peruskoulussa panostaminen näkyi ja jokaiseen tehtävään osasi soveltaa vähintäänkin jotakin. Luulisin, että kysymykset vaihtelevat aika paljon vuosittain, ja tuskin kukaan jaksaa koko peruskoulun oppimäärää kerrata, joten hyvällä peruspohjalla ja kokonaisuuksien hallitsemisella pääsee pitkälle :).

Eli: kertaa peruskoulun (yläasteen) luonnontieteitä vähän sieltä sun täältä ja selaile, varmaan jotain jää mieleen. Mitä enemmän panostat, sen enemmän osaat. Harjoittele perusmatematiikkaa, sitä tarvitaan (tiedät kai, ettei laskinta ja maolia saa ottaa mukaan).


b) Ryhmätehtävä/-haastattelu: Meidät jaettiin kuuden hengen ryhmiin (vasta hetki ennen testin alkamista, joten etukäteen ei juurikaan ollut aikaa keskustella). Luokkahuoneessa oli muutama arvijoitsija ja tuoleja. Meille annettiin lyhyt (ja kylmä) ohjeistus sekä laput, joissa oli muutama aihe, joista ryhmän kanssa piti valita yksi. Meillä taisi olla jokin aihe/kysymys siitä, mitä ristiriitoja lapset voivat selvittää keskenään ja mihin taas tarvitaan aikuisten apua. Kysymys oli moniosainen, joten kaikkiin osiin kannattaa muistaa vastata.

Kuulin etukäteen vinkkiä, että keskustelussa kannattaa olla aktiivinen ja aloitteellinen sekä tehdä yhteenvetoja ja erityisesti ottaa muita huomioon (esim. kysyä mielipiteitä, ottaa katsekontaktia, kommentoida, nyökkäillä ja osoittaa muuten kuuntelevansa). Lisäksi yhteenvetojen tekeminen olisi plussaa. Toisten päällepuhuminen ja itsen liika korostaminen olisivat kuulemma huonosta. Omasta puolestani suosittelisin myös tehtävän käsittelyä hyvin ja monipuolisesti (vaikken tiedä, kuuluuko se arviointiin). Itselleni kaikki ohjeistivat, että kannattaa vain olla oma itsensä. Itse en pystynyt olemaan täysin oma itseni (jännitti niin paljon), mutta hyvin se silti meni, eli ei huolta :).

Keskustelua jatkettiin, kunnes ohjaajat ilmoittivat ajan päättyneen, jonka jälkeen seurasi ryhmän oma arviointi: keskustelimme siis siitä, kuinka ryhmänä onnistuimme. Sitten ajan ilmoitettiin taas loppuneen ja me poistuimme luokasta. Arvioitsijat olivat siis pitkälti koko ajan hiljaa eikä välitöntä palautetta saanut.

Oma kokemus: Jännitin kyseistä osiosta hyvin hyvin paljon, sillä en ole kovinkaan sosiaalinen persoona tuntemattomien ihmisten seurassa. Ryhmäläiseni olivat mukavia, yksi henkilö oli erittäin puhelias, toinen hiljainen, muut "tavallisia". Keskustelu ja muiden kommentointi tuntui välillä selkeän teennäiseltä, kun koko ajan nyökyteltiin toisten puheenvuoroille ja oltiin ylikorostuneen kohteliaita. Olin melko hiljainen, mutta keskustelun tauotessa ilmaisin mielipiteitäni ja ehdotin uusia näkökulmia keskusteltavaksi. Tein pari yhteenvetoa. Ei siis tarvitse olla 100% rentoutunut, ylisosiaalinen tai onnistua kaikessa/olla koko ajan äänessä selvitäkseen hyvin kokeesta :). Kohtuus kaikessa, eikö niin ;)?

Itse en käynyt mitään valmennuskursseja ja hain ensimmäistä kertaa, joten ei sisäänpääsy mitään mahdotonta ole, mutta vaikeaa kylläkin ja se vaatii paljon töitä (eriyisesti VAKAVA-koe). Siispä paljon paljon onnea ja jaksamisia kaikille pyrkijöille!

PS. Voin kertoa pääsykokeista (1. tai 2. vaihe) vielä enemmänkin, jos jollakin on kysyttävää. VAKAVA-kokeesta löytyy kuitenkin hyviä keskusteluja esim. täältä: http://blogs.helsinki.fi/vakava-keskustelu/


- Nina 19.8.2014

5 kommenttia:

  1. Moikka, hyödyllinen kirjoitus! Pääsin tänä vuonna just tonne turun soveltuvuuskokeeseen, voisitko kertoa siitä vielä vähän enemmän? Kuinka kauan se matemaattis-luonnontieteellinen-testi kesti ja tuntuiko aika riittävän? Millä tavalla itse kertasit noita luonnontiede juttuja, löytyikö kotoa vanhoja koulukirjoja tms? Meiltä ei nimittäin löydy enkä usko että netistäkään noin laajalti voi löytää riittävästi tarpeellista tietoa. Kiitos avusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva kuulla! Sori kun on kestänyt vastata näin kauan :/. Nyt noista kokeista on jo vuosi aikaa, mutta yritän muistella:
      - matemaattis-luonnontieteellinen testi taisi kestää 1-2h. Siinä oli jotenkin kaksi osiota. Ensimmäisen osion jälkeen laput saatettiin kerätä pois. Hämärä muistikuva, joten en varmaksi osaa sanoa. Aika riitti ihan ok. Olen yleensä melko hidas tekemään kokeita. Tein niin, että vastailin tehtäviin järjestyksessä ja hyppäsin yli, jos kesti liian kauan kehitellä mitään järkevää vastausta. Lopuksi palasin näihin vaikeimpiin kohtiin. Omalla kohdallani aika riitti juuri ja juuri tarkistamiseen ja viimeistelyyn, koska sössin yhden oivaltamista vaativan tehtävän kanssa. Muuten olisi jäänyt varmaankin 5min yliaikaa.
      - Kertauksesta: kyselin omilta tutuiltani vanhoja koulukirjoja ja kertailin vähän niistä, mitä käsiini sain. Jos lähelläsi on tuttu yläaste, voit varmaan pyytää, että saisit pari tuntia / päivää selailla jotain oppikirjaa? Koin hyväksi matikan, fyken ja kemian kirjat, joihin oli kasattu koko yläasteen kolmen vuoden materiaali. Vaikka ei niitä kaikkia ehdi 100%:sti lukea läpi. Monet tutuistani eivät lukeneet tähän toiseen osaan mitenkään ja pääsivät silti hyvin sisään. Mä painottaisin tosiaan tota matikkaa ja erityisesti niitä allekkainlaskuja, koska niissä oli suurimmat ongelmat ja niitä oli 2014 aika paljon. Ja pilkut piti osata laittaa oikeisiin paikkoihin :)

      Poista
    2. Ehkä voisin viel sen verran sanoo, ettei tosiaan ihan hirveesti paineita kannata ottaa. Tai vaikka ottaisitki (niinku mä), ni sekään ei haittaa sitä suoritusta mitenkään kriittisesti. Mä taisin lukea noita malu-aineita enintään 10h, luultavasti joku 5h (eli käytännössä vaan selailin kirjoi läpi) ja sain mun vuosikurssin parhaimmat pisteet. Ja kuten sanoin, ni monet sai lukemattakin ihan riittävästi pisteitä. Mut tietty jos haluu ottaa varman päälle ja korottaa pistesaalistaan, ni kannattaa vähän kertailla :).

      Ryhmätehtävässä taas pärjää ihan hyvin tavallisilla sosiaalisilla taidoilla + vähän normaalia suuremmalla kohteliaisuudella. Kunhan ei hirveesti dominoi ja puhu päälle tai päinvastoin istu ihan hiljaa. Muutaman kerran kun availee suutaan ja puhuu jotakuinkin asiaa, ni hyvin menee! :) Hirmusen paljon zemppiä ja onnea kokeisiin, toivottavasti nähdään ens vuonna Turun OKL:ssä! ^^
      PS. kysele sit vaan lisää, jos tulee viel jotain mieltä askarruttavaa. Täl kertaa yritän vastailla parin päivän sisällä :)

      Poista
  2. Moikka! Toivottavasti vastaat tähän vanhan postauksen kommenttiin.. Viime viikolla olin Turun OKL:n soveltuvuuskokeissa ja nyt mietityttää tuo malu-testi. Kerkesitkö itse vastata kaikkiin kysymyksiin? Jäikö joihinkin puutteellinen vastaus? Mitä tuo testi oikeastaan kertoo hakijasta? Eli mittaako oikeasti sitä miten paljon tiedät asiasta vai jotakin muuta? Testin nimi kuitenkin on matemaattis-luonnontieteellisen AJATTELUN testi. Sait 15/15 pistettä, miten testi on pisteytetty? Nyt tuli 100 kysymystä enkö varmaan edes muistanut kysyä kaikkea.. Toivottavasti vastaat pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Tuossa aiemmassa kommentissa taisin mainita, että ehdin kyllä vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, vaikkakin melko täpärälle meni. Vaikka sain täydet pisteet, on vaikea uskoa, että kaikki tehtäväni olisivat menneet täysin oikein, sillä olin tosi monista asioista hyvin epävarma. Puutteellisista vastauksista en tiedä, mutta jokaisessa luki jotakin mielestäni asiaan liittyvää, ei mitään hirveän pitkiä selostuksia. Olennaisimmat asiat lyhyesti.

      Testin pätevyyteen minun on vaikea ottaa kantaa. Kai se jotakin yleissivistystä yrittää mitata - sitä peruskoulussa opittua. Varmaan samalla paineensietokykyä ja mitä muita näitä nyt on. Omasta mielestäni kuitenkin parempi pääsykokeena kuin VAKAVA-koe... parempi nimitys tietenkin voisi olla malu-tietojen testi. Vastasiko malu-koe yllä kuvailemaani, vai oliko se tänä vuonna kovin erilainen?

      Poista