4. tammikuuta 2012

53. Sokea katse

Harha-askelia,
niitä on polkuni täynnä.

Polkuni, jota en sokeudeltani näe,
ja tyhmyydeltäni huomaa.

Huomaan vain synkät varjot
ja tyhjän elämäni,

jossa vallitsee,
ikuinen auringonlasku.


- Nina Stine 14.10.2011
Tämmönen heikohko runo, mut tulipahan silti lisättyä

Ja vielä toinen runo, jossa on niin paljon samanlaisuutta, ettei sitä viitsi erikseen lisätä. Ja tässäkin tosiaan varmaan paljon samaa sanastoa, jota on ennenki ollut, sori :/

Elämäni

Surumielisyyttä ja melankoliaa,
turhia tekoja,
merkityksetöntä raahautumista,
niitä ovat päiväni olleet,
ja niitä tulevat aina olemaan.


- Nina Stine 7.2.2012
Tällaista on mun elämä lukiossa, varsinkin koeviikolla. Mun mielestä tää runo on vaan jotenki niin totta :D Täydellinen, joskin suppea kuvaus koko mun menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Hyvä mainospuhe, eikö? Vaikutan varmaan hyvin tylsältä tai jännältä ihmiseltä :D Älkää ottako liian sanasta sanaan, runoushan on liioittelua ja yksinkertaistamista? :)

52.

Me istuimme pyöreällä kivellä,
auringonnousua katsellen.

Me makailimme märällä ruohikolla,
maailman ihmeistä kuiskaillen.

Me kävelimme käsi kädessä maailman ääriin,
mutta minä tulinkin
yksin takaisin.


- Nina Stine 14.10.2011
Omistettu kaikille niille ihanille ihmisille, joista olen joutunut vähänkin luopumaan <3 (Ja kyllähän näitä melko positiivissävyisiäkin on näköjään joskus tullu tehtyä :D)

51. Minua ei pelota

Kysyit, pelottaako minua,
siis minua?
Ehei, minua ei pelota,
ei pelota, kun kävelen yksin,
yksin tyhjyydessä,
jonka varjot kätkevät kaiken kauniin alleen,
ja joiden kätköistä paistavat vain hohtavat silmät,
vailla sääliä,
vailla ymmärrystä.

Ei, eihän minua pelota,
kun vapisen kauttaaltani,
kapealla polulla,
jota tuskin enää erottaa,
puiden läpi tunkeutuvassa kuun loisteessa,
täyden kuun,
täyden hiljaisuuden.

Ei, eihän minua koskaan pelottanut,
niin minä sanoin,
ja niin minut myöskin muistetaan,
niistä viimeisistä sanoistani,
ei rakkaudesta tai hellyydestä,
vaan siitä,
ettei minua koskaan pelottanut.


- Nina Stine -. 10. 2011
Runo ei oikeestaan kuvasta mua itseäni, vaikka omakohtainen onkin :) Ja lopetukseen saa ehdottaa jotain. Ite yritin miettiä niin kauan, kunnes luovutin ja päätin sietää toistaiseksi tätä epätäydellistä epätäydellisyyttä.