1.
Tajuntani vallitsevaa ääntä,
ei saa jesarikaan vaimenemaan.
Alitajuntani eläimelliset vaistot,
sisäistetyt mallit,
vainoavat minua,
ajavat minua takaa,
aivan kannoillani,
kierot puukot kohotettuina,
sotahuutoaan karjuen.
Enkä minä pääse pakoon.
Kuihdun iäksi,
tässä tulen ja jään välimaastossa,
mieleni repiessä minua kahti.
2.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö.
turhan pitkiä sanoja.
3.
Haluan pois,
haluan olla jotakin,
haluan hyväksyntää,
haluan jotakin määrittelemätöntä,
jotakin utuista mössöä mielikuvissani,
jolloin saavuttaminen on mahdotonta.
Ei voi löytää,
jos ei tiedä,
mitä etsii.
Minä etsin päämäärää.
0.
Huomasitko sinäkin oravanpyöräni?
- Nina Stine ja hänen arvoisat sivupersoonansa 8.3.2012
Nämäkin runot ovat keskeltä päiväkirjamerkintöjäni. Näin olen kirjoittanut niiden jälkeen:
VastaaPoista"Runoja, joita ei ole kovinkaan tietoisesti rakennettu. Tuntui keventävän alitajuntaani (edelleen epäselvä määritelmä). Se selvästikkin tykkäsi kertoa itsestään. Suomennettuna jauhaa paskaa. Anteeksi, loukkasin sitä. Hitto.
Pitäisiköhän jättää ajatteleminen kokonaan? :D"
Nyt kun avasin teille hieman oman pääni salamyhkäisiä sisältöjä, mieltänne todennäköisesti askarruttaa kysymys: Onko toi ihan pimahtanut?
Voin vastata kysymykseen helposti: Kyllä :). Ihme jos et ole sitä aikaisemmin huomannut :).
Tässä siis astetta henkilökohtaisempi ja paljastavampi kommentti itseltäni. Joskus olen tyyni ja rauhallinen, joskus ajattelen mitä kummallisempia ajatusketjuja ja haluan esittää mielipuolta. Ja jos kuuntelet hetken omia ajatuksiasi, huomaat, että olet lähes yhtä pimeä kuin minäkin, vai mitä? :D
Mutta onneksi ihmiset eivät osaa lukea toistensa ajatuksia.
Toivottavasti et siis tuomitse tätä kirjoitustani tai ennen kaikkea minua itseäni tämän takia. Ja vain siksi, että uskalsin olla rohkea ja myöntää muillekkin, ettei kaikki muumit ole aina laaksossa :)