Äitini kahlaa polviaan myöten vedessä,
kyyneleet silmissä hän repii päiväkirjani sivuja,
sirottelee niitä yksitellen mereen.
Minä jään rannalle katsomaan,
tuijottamaan lamaantuneena tätä hiljaista rituaalia.
Pian hän tulee ja tarttuu käteeni,
alkaa taluttaa minua, yhä syvemmälle,
unohdettavien sanojeni seuraksi.
- N. S. 17.11.2012
Tätä kirjoittaessa tuli vähän semmonen olo kuin olis omissa hautajaisissaan. Sanomaa tärkeämmäks nostaisin runon tunnelman ja siinä elämisen. Tosin sehän nyt on vaan mun mielipide.
VastaaPoistaTosiaan on vähän tullu semmonen fiilis, että mä en ite voi sanoa omistavani näitä runoja. Joku Nina kirjotti tämänki eilen siinä aamupäivän aikoihin. Nyt sitä lukee joku vuorokauden vanhempi ihminen, ja runo saa merkityksensä vasta tulkinnan myötä. Ja tulkinta on se pääasia, muutenhan olis vain merkityksetöntä väriä paperilla, josta kukaan ei ymmärtäis mitään. Tulkinta on se taideteos. Ja sen tekijä olet juuri sinä.
Just toi tunnelma on paras tässä, niin ku vähän taidat iteki antaa ymmärtää. :D Enemmän tulee vaa fiilisteltyy tätä lukiessa, ku mietittyy merkityksii.
VastaaPoistaTosi hieno, tästä sais upeen lyhytelokuvan, jos ois hyvät välineet ja joku joka osaa. :) Tulis siit aik pelottava, mut hieno! xD
Toi on muuten tuttu tunne, että omii runoi myöhemmin lukiessaan ei välttämättä tunnu, et ois ite kirjottanu ne. :D
Hmm... täytyyki toi lyhytelokuva pistää harkintaan :D. Sä varmaan haluat tulla siihen esiintyy, ku rakastat muutenki näyttelemistä niin paljon? (niitä sun ja Tiian ilmasutaidon kertomuksia kuunnelleena)
VastaaPoistaJa se on kyl jännä :D. Useimmiten vielä mun mielestä mun runoista parhaimpia on ne, joita ei ite kuvittelis/ muista kirjottaneensa xD