77.

Niin,
vittuuntunuthan minä olen,
yksi säälittävä paskiainen,
itseäni täynnä.

Suuruudenhulluus ja kaikkivoipaisuus,
eivät ne kangastukset mihinkään katoa,
kummittelevat yhtä todellisina kuin,
jumalat ja sielut,
kaikki käsittämättömät selitykset,
itsepetoksen suot.

Niin,
niinhän minä ajattelen,
viekää minut ristille,
polttakaa runoni,
tappakaa vaikka,

mutta sanottu ei tule sanomattomaksi,
ei tehty tekemättömäksi,
siinä on harha,
johon minäkin lopulta hukuin.


- Nina Stine 13.4.2011
Luin "Aivot pellolle" -kirjan. En sano, että olisi hyvä, mutta sen inspiroimana kuitenkin tämä syntyi, joten jotain hyvää siinä oli pakko olla. Tai sitten tämä runokin on niin huono, ettei kirjan hyvyydelle ole sitäkään perustetta :D