Näkymättömiä juovia,
säteillen sieluni läpi,
etsien mustia pisteitä,
tyhjien seinien keskeltä.
Maa paistaa minua jalkojeni alla,
käristää esiin totuutta,
ylempien lattialankkujen raoista,
kuiskien varoittavia lauseita,
sanoja,
tavuja,
kirjaimia,
vaiennettuja äänteitä.
Yksinäisyys kohisee korvissa,
meren aaltojen tavoin,
tavoittaen rantaa,
valuen kauemmas ulapalle,
jossa siintävät kaukaiset mantereet,
ikuisen paratiisin maat.
- Nina Stine 19.3.2012
Metaforista ja epäselvää runoutta. Kirjoitettu Kanarian saarilla.
Tää muodostuu kohta jokskin säännönmukasuudeks: tykkään aina ihan älyttömästi sun runojen viimesistä säkeistöistä ja säkeistä. :D Tietty koko runoista, et älä nyt ota tota niin, että vaan ne viimeset säkeistöt olis hyviä. xD
VastaaPoistaMul on vähän sama juttu, joten älä huoli :D. Yritänki yleensä tuoda niissä esiin jotain uutta ja vähän hienompaa :)
VastaaPoista