Kaulani on vedetty auki,
pääni roikkuu selkärangan varassa,
nikama kerrallaan sahautuu irti.
Elämäni törmäsi STOP-merkkiin,
sen kaunis ja soljuva virta,
kiehui sekunnissa pois.
ja nyt eksyneet pisarat säntäilevät ilmassa,
ne kirkuvat ja itkevät,
törmäillen toisiinsa ja tarrautuen
kuin äiti kuolevaan lapseensa.
En päästä irti.
En luovuta.
(Mutta joskus on parempi liidellä ilmavirran mukana;
lentää ihan omilla siivillään.)
- N. S. 13.3.2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti