51. Minua ei pelota

Kysyit, pelottaako minua,
siis minua?
Ehei, minua ei pelota,
ei pelota, kun kävelen yksin,
yksin tyhjyydessä,
jonka varjot kätkevät kaiken kauniin alleen,
ja joiden kätköistä paistavat vain hohtavat silmät,
vailla sääliä,
vailla ymmärrystä.

Ei, eihän minua pelota,
kun vapisen kauttaaltani,
kapealla polulla,
jota tuskin enää erottaa,
puiden läpi tunkeutuvassa kuun loisteessa,
täyden kuun,
täyden hiljaisuuden.

Ei, eihän minua koskaan pelottanut,
niin minä sanoin,
ja niin minut myöskin muistetaan,
niistä viimeisistä sanoistani,
ei rakkaudesta tai hellyydestä,
vaan siitä,
ettei minua koskaan pelottanut.

- Nina Stine -. 10. 2011
Runo ei oikeestaan kuvasta mua itseäni, vaikka omakohtainen onkin :) Ja lopetukseen saa ehdottaa jotain. Ite yritin miettiä niin kauan, kunnes luovutin ja päätin sietää toistaiseksi tätä epätäydellistä epätäydellisyyttä.