291. Oksettavia rakkausrunoja

Yleisesti ottaen en niin yhtään pidä rakkausrunoista tai mistään sen kaltaisista. Olen kuitenkin vuosien varrella kirjoitellut muutaman, joten kokoan niitä tähän yhteen postaukseen.


0.
Minä piiloudun mustien linssieni taakse,
en kirjoita rakkaudesta, en kaipuusta,
   minä VIHAAN rakkausrunoja,
minun silmäni oksentavat niitä ulos.


- N. S. 12.6.2012


1.
Kaipaan sinua.
Kosketustasi.
Ääntäsi.
Huomiotasi.
Odotan henkeäni pidätellen,
   muistatko sinä vielä minut,
      olemassaoloni.

Rakastan sinua.
Tahtomattani,
tietämättäni,
ymmärtämättäni.
Odotan henkeäni pidätellen,
   milloin havahdut ja
      hylkäät minut.


- N. S. 2019


2.
Addiktio,
kierrokset nousevat annostani odotellessa.

Kaipaan jatkuvaa varmistusta siitä,
että me olemme yhä olemassa,
että muistat minut,
että ajattelet minua.

Sinä olet se pölyinen harmaa valo päivässäni.


Silti teeskentelen 
   kuin olisin itsenäinen,
kokonainen ilman sinua.

Ethän jätä minua?


- N. S. 2019


3.
Pisaroiden tanssia ikkunalasissa,
painan käteni läpinäkyvään seinään kiinni,
   yrittäen tavoittaa sinut.

Miksi helvetissä mä kirjoitan nykyään rakkausrunoja?!
Paskaa pää täynnä,
   oksettavaa saastaa!
Revin hiukseni irti yksitellen
   unohtaakseni sinut.

Joskus toivoisin aivojeni hiljenevän,
   olevan täysin tyhjät,
kuin onton palatsin kolkot salit,
   joissa kukaan ei ole käynyt satoihin vuosiin.

Minä olen palatsi,
   ja sinä tanssit jokaisessa huoneessani.


- N. S. 2019


4.
Oikeastaan rakkaus on tyhjää,
eläimellistä harhaa,
   jota kauniit sanat koristavat.


- N. S. 5/2012