On niin saastainen olo.
Kuin luteet ryömisisvät jalkojani pitkin,
täit väijyisivät harmaantuneissa hiuksissani.
Virtsaan päälleni, jotta olisi lämmin.
Lävistän neulalla kasvojani,
jotta eläisin.
Häpeä.
Sietämätön häpeä.
Ja vain punkkeja imemässä verta,
oksennuksen tahraamalta iholtani.
- N. S. 25.11.2013
(Sanasto ja tyylit alkavat toistua, älkää silti teurastako minua.)
Kiitti :). Tosta runon alapuolelta paljastuu, että tääkin on oikeasti kirjoitettu melkeen vuosi sitten (25.11.2013). Usein kirjottelen kaikkee vihkooni ja sit annan hautua jonkun aikaa ennen ku lisäilen tänne blogiin. Siks joku runo saattaa (vahingos) jäädä julkasematta ja löytyä vasta pitkänkin ajan jälkeen..:)
VastaaPoista