204.

Hapuilemme silmät sidottuina,
tunnustelemme vakautta,
pysyvää kosketuspintaa,
jonka rakensimme hitaasti elämämme rippeistä,
ja jonka koputus kaikuu tyhjyyttä.


Kun kuljet tarpeeksi kauan,
putoat maanpäälliseen helvettiin,
jossa siteet revitään silmiltäsi,
elämäsi onttous ja turhuus,
kaivetaan esiin sisimmästäsi,
lavasteet romahtavat lattialle,
ja sinä joudut,
kohtaamaan kaiken.


Hyvää loppuelämää,
se sanoi,
ja jätti minut polvilleni itkemään.


- N.S. 8.9.2013
Kirjoitettu kolmessa eri persoonassa, aika omituista minunkin mielestäni.