Melankoliakuplassa,
näkökenttä täyttyy kyynelistä.
Minä olen niin kovin pieni ihminen,
enkä ymmärrä tästä maailmasta mitään:
En ymmärrä siitä,
kuinka kärsiviä autetaan,
kuinka lapsia kasvatetaan,
kuinka täytämme arkemme saippuaoopperalla
hakien draamaa tähän olevinaan niin tylsään todellisuuteen
Jossa lapsia raiskataan,
viattomia kidutetaan,
linnut räpiköivät öljyssä,
ja addiktin vauva rääkyy yksin pinnasängyssä.
Sitä minä siis vain pohdin:
Kuinka maailma parannetaan?
- N. S. 3.12.2018
PS. Lintujen räpiköinti mahdollisesti lainattu hyvästä biisistä Vapaus johtaa kansaa (https://www.youtube.com/watch?v=nzsyktNu0l0)
Karsittu loppu:
(Minä pieni ihminen,
kasvottoman massan virrassa,
niistäen räkää paidalleni.)
Tykkään. Mutta olen onneton kommentoimaan enkä muutenkaan pleraa runojasi enää ikinä, koska ne ovat jotenkin liian koskettavia enkä halua parkua. Käännän kylkeä ja suljen korvani, silmäni ja sydämeni. Piste. (Ps. Älä usko ☺!)
VastaaPoistaKiitos :). En mä itsekään mikään erikoinen kommentoija ole - ehkäpä onnistumiseen riittää se, kun uskaltaa jättää vierailustaan jonkun jäljen :). Mulle on iskenyt lähiaikoina tällainen maailmanparannus-ahdistus, mikä heijastui sitten runoihinkin. Löytyy siis paljon muitakin teemoja. Saatoin itsekin jonkun verran itkeä tätä kirjoitellessa, joten ehkäpä ihan kiva, että tunteet välittyvät myös lukijoille. Tai sitten ei, koska eihän se parkuminen niin kivaa ole :D.
Poista